Vaikuttamisen aallokossa / osa 3

Share |

Torstai 27.10.2016 - Maiju Konttinen


Vaikuttamisen aallokkoissa trendinä on yhä - vielä toistaiseksi ainakin - me-hengen sijaan minä-henki ja yksilöllisyys -ajattelu. Mitä minusta ajatellaan ja kuinka paljon minun mielipiteeni saa palstatilaa?

Erilaiset vaikuttamisen paikat ja tilat, etenkin media, koetaan enemmänki mahdollisuutena kuin uhkana. Se näkyy vahvasti muun muassa politiikkojen ammattimaisessa brändäämisessä. Auktoriteettien kunnioituksen ja arvostuksen sijaan kaikkea ei oteta niin vakavasti ja politiikkakin on eräänlaista viihdettä. Olisivatkohan tuota muutosvirtaa arvanneet aikansa vaikuttajat Risto Ryti tai Juho Kusti Paasikivi aikanaan? Tuon ajan puurtajapolvi on jäänyt pois, ja tilalle on astunut notkeimmin politiikassa ja mediassa luovivat poliitikot.

Ennen mediaan tultiin silloin kun itse haluttiin. Entisen ja nykyisen ajan muutoksen rajapinnan tuo mielestäni hyvin esiin elämään jäänyt silloisen pääministerin Harri Holkerin ärähdys häntä kuvaamaan tulleelle television kuvausryhmälle vuonna 1992: ”Minä juon nyt kahvia.” Se kuvastaa politiikkojen jatkuvaa ”läsnäolovelvoitetta” median läheisyydessä. Media ja virtuaalimaailma vaikutuskanavana eivät enää mahdollista esiintymistä etäisempänä, korkeana auktoriteettina.

Aikaamme kuvaa hyvin lukuisien valintatalojen maailma, jossa emme usein itsekään tiedä mitä tahtoa ja valita. Sitä maailmaa kyllästyttämään on omiaan spektaakkelihakuisuus, elämysten metsästäminen sekä ympärillä tapahtuvat limittäiset ja lomittaiset media- ja julkisuusperformanssit. Luulenpa kuitenkin, että ajassamme monesti unohdetulle matalan profiilin vaikuttamiselle on kasvavassa määrin paikkansa yhteiskunnassamme. Tällaista helposti lähestyttävää, ihmisläheistä ja kuulijansa tarpeita herättelemään pyrkivää vaikuttamista olen saanut aistia muun muassa keskustellessani ja tavatessani Etelä-Savon alueella vaikuttavia järjestö- ja yhdistystoimijoita.

On hyvä herätellä itseäänkin pohtimaan, millä täytämme tilaamme? Ja mitä silloin suljemme ulkopuolellemme? Mitä viestimme toiminnallamme? Voisiko pienen mittakavaan toiminta olla sittenkin joskus myös suurta? Eikö pienistä puroista synny iso joki? Viime aikaiset otsikot ovatkin osuvasti nostaneet pinnalle yhteiskunnallisesti arvokasta hyvinvointityötä (ks. esimerkiksi Kauppalehden uutinen 27.9.2016: ”Supercell-säätiö” tahtoo tehdä hyvää tehokkaammin).

Selkeästi on syntymässä jonkinlaista massaliikehdintää vaikuttamisen trendien suhteen. Tosin uskon kyllä senkin, ettei performatiivisuuden mantra ole vielä loppuun kulutettu sekään. Media ja performatiivisuus sekä lukuisat muut vaikuttamisen keinot onkin hyvä nähdä myös mahdollisuutena. On hyvä muistaa, mistä yhteiskunnallisen elämän muotoutumisessa olemme lähteneet liikenteeseen ja mihin siitä tulleet.

Feodaaliyhteiskunnissa valtaosa väestöstä oli tiukasti kiinni maataloustuotannossa, valtion siinä rinnalla pitäessä kansaa ruodussaan. Siitä hivuttauduttiin
renessanssiin sekä sen ajan murroksiin vallan ja vaikuttamisen kentällä. Tuli suurempi alkusysäys julkiselle ja laajalti levittyvälle vaikuttamiselle: syntyi kirjapainotaito. Sen ansiosta kirjat, lehdet ja pamfletit levisivät pitkin Eurooppaa ja puhuttelivat ihmisiä uudella tavalla. Siitä sitten läpi valistuksen ajan, teollisen yhteiskunnan, sotien ja kaupungistumisen on tultu tähän tietoyhteiskuntaan, twitter- ja some-kulttuurin luvattuun maahan.

Ympäröivä yhteiskunta, sen tarjoamat mahdollisuudet ja uhat, ovat muuttuneet monella tapaa. Kuitenkin kaiken sen keskellä monet vaikuttamisen muodot yhä kukoistavat ja ihminen toteuttaa perustavanlaatuista ”kutsumustaan”: tarvetta vaikuttaa jollakin tapaa itseen, muihin ja ympäröivään maailmaan. Ajat muuttuvat, paikat muuttuvat, tilat muuttuvat, mutta tämä tarve on ja pysyy.



Kirjoittaja on ensiaskeleitaan Hyvinvointikumppanuus Etelä-Savossa-hankkeessa ottava ilmiöiden ihmettelijä.

Avainsanat: hyvinvointityö, vaikuttaminen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini