Vaikuttamisen aallokossa / osa 1

Share |

Keskiviikko 12.10.2016 - Maiju Konttinen


”Onpa hienoa, että kenenkään ei tarvitse odottaa hetkeäkään voidakseen alkaa tehdä maailmasta parempaa.” Anne Frank


Lainaus kiteyttää jotakin olennaista asioihin ja yhteiskuntaan vaikuttamisesta. Arjen valinnat, pienet teot, tietoisuus vaihtoehdoista. Jo pienin askelin, ja juurikin pienin elein, voi saada aikaan paljon hyvää tässä ja nyt. Vaikuttamisen tematiikka on kiehtonut minua pidemmän aikaa monella tapaa. Siihen olen saanut törmätä myös ottaessani ensiaskeleitani Hyvinvointikumppanuus Etelä-Savossa-hankkeessa. Kirjoitin taannoin blogitekstejä aiheesta myös aikaisemmassa työpaikassani, viestintä- ja kehittämisyksikkö InnoOmniassa. Nyt noin kaksi kuukautta kestäneessä Hyvinvointikumppanuus-hankeessa tämä aihe on noussut uudella tavalla ajankohtaiseksi. Erityisesti hankkeen keskeiset teemat, hyvinvoinnin ja aluekehityksen edistäminen sekä kumppanuus ja osallisuus, ovat osaltaan ruokkineet mietteitäni siitä, mitä vaikuttaminen oikeastaan onkaan. Onko se mahdollisimman suurta palstatilaa valtamediassa vai lähitason toimintaa omassa elinympäristössä? Vai molempia näitä sopivassa suhteessa?


Hankkeen käynnistyttyä on ollut ilo huomata se, kuinka Etelä-Savossa ja alueen hyvinvointijärjestöjen toiminnassa tuntuu pulpahtelevan esiin myötäsyntyistä tekemisen meininkiä, näköalaa ja arvostusta kaiken luonteiselle osaamiselle sekä sen edistämiselle. Rohkeaa uskallusta uuteen, ihmisiä tekijöinä, yhteistä jakamista sekä raja-aitoja poistavaa toimintaa jos mitä tämä yhteiskunnallinen aikamme kaivannee kipeästi. Tuo orastava vaikuttamisen tapa, joka tuntuu monilla kansalaistoiminnan ytimessä työskentelevillä pitkälti myös sisäsyntyistäkin olevan, soisi soluttautuvan laajemmankin yleisön paitsi tietoisuuteen, myös toimintaorientaatioksi. Millainen vaikuttaminen sitten on tehokasta ja asioita eteenpäin vievää?

Seuraavassa tulen tarkastelemaan nyky-yhteiskunnassa vallitsevaa vaikuttamisen spektaakkelimaista ja performatiivista luonnetta, ennen kaikkea vaikuttamisen tilallisuuden, ajallisuuden sekä paikan käsitteiden kautta. Rajaan vaikuttamisen ja sen ilmentymien tarkastelun pitkälti yksilö- ja henkilötasolle, mitä kautta sitten peilaan vaikuttamista laajemmin myös ympäröivään maailmaan ja yhteiskuntaan. Esille nostamani henkilöhahmot ovat suurelta osin politiikan eri alueilla toimivia vaikuttajia ja julkisuuden henkilöitä. Haluaisin kuitenkin nostaa esiin myös sen seikan, että tänä päivänä yhteiskunnallisen toiminnan muodot ovat monipuoliset. Yksilöillä on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin monia muitakin väyliä pitkin, kuin politiikan toimintakentillä. Sen ovat viime aikaiset uutisotsikot niin hyvässä kuin pahassa osoittaneet todeksi.

Vaikuttaminen on aina viestintää. Sen tavoitteena on muuttaa viestin kohteena olevan henkilön tai ihmisryhmän käsityksiä jostakin asiasta tai ilmiöstä. Käsitysten muuttuminen voi johtaa viestijän tavoittelemiin muutoksiin. Nykyään vaikuttamisen yhä keskeisempi areena on sosiaalinen media. Verkkoviestintäympäristöissä kuka tahansa käyttäjä tai käyttäjäryhmä voi osallistua sisältöjen tuottamiseen. Vaikuttaminen ei tällöin ole sidottu aikaan, paikkaan tai tilaan. Viestintäkanavana sosiaalinen media tarjoaa äärimmäisen nopeatahtisen, jatkuvassa liikkeessä pysyttelevän ja ajantasaisen foorumin tavoittaa ihmisiä lukuisista eri paikoista ja tiloista kaikkialta maailmasta. Yksi klikkaus ja vaikuttamisen ketju on saanut taas yhden uuden alun.


Keskeisiä vaikutusvallan käyttäjiä ovat poliittiseen järjestelmään, mediaan ja lobbaajiin kuuluvat henkilöt. Politiikka on yhden tasoista julkista vaikuttamista, jossa vaikuttamisen luonne on mielenkiintoisella tavalla heilahdellut ja muuttunut ajan saatossa. Entisajan aatteiden palon on korvannut strategisesti suunniteltu viestintä: tarkkaan hiottujen poliittisten ideoiden ja ohjelmien markkinointi on vallannut alaa. Markkinointi, media ja julkisuus toimivat politiikan ”lisäkäsinä”. Samalla nämä tekijät ovat lisänneet politiikan arvaamattomuutta ja hallitsemattomuutta. Politiikan toimijoilta edellytetään vaikuttavuutensa takaamiseksi läsnäoloa lukuisissa eri todellisuuksissa samanaikaisesti.

Näiden eri todellisuuksien välillä sukkuloidessa ja niin reaali- kuin virtuaalimaailmassa vaikuttaessa, toimija ei kuitenkaan voi hallita kuin pientä murto-osaa vaikuttamisesta syntyvistä virtauksista. Poliitikot muistuttavatkin tänä päivänä usein enemmän julkkiksia kuin valtiomiehiä. Politiikan kentällä valttia on small talkin hallinta, sosiaaliset taidot ja verkostot sekä niissä aktiivisena vaikuttaminen. Oli ajankohta, paikka ja tilanne mikä tahansa, kyky nopeaan reagointiin on omanlaisensa bonustekijä vaikuttamisen markkinoilla. Kuten edellä on käynyt ilmi vaikuttaminen ei rajoitu enää tiettyyn rajattuun tilaan, aikaan tai paikkaan, vaan nopeat käänteet, jatkuva liike ja rajojen ylitys sekä eri tasoilla tapahtuva läsnäolo ovat tätä päivää.

Kirjoittaja on ensiaskeleitaan Hyvinvointikumppanuus Etelä-Savossa-hankkeessa ottava ilmiöiden ihmettelijä.

Avainsanat: vaikuttaminen, viestintä


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini